Intoputki

Joskus kirjoitan runoja. En mainosta sitä useimmille. Mutta tämä on yksi niistä asioista joita en enää häpeä. ——— Se runo syntyi eräänä syksynä kun olin täysin hukassa. Ei dramaattisesti hukassa — ei mitään kriisiä. Vain se hiljainen, tasainen tunne että jokin on kaukana. Tavoittamattomissa. Toiveiden saari. Jokainen tietää sen tunteen. Kirjoitin kuvan mielessäni: tummuva ilta, aallokon ääni, palmut, tähtitaivas. Paikkaa ei ollut olemassa oikeasti. Mutta kuva oli niin selkeä. Tarkka. Kuin muisto jostakin jota ei ole koskaan tapahtunut. Kaukana kaikest tää toiveiden saari. Ymmärsin myöhemmin mitä se merkitsi. Se ei ollut paikka. Se oli tila — se hetki jolloin olet täysin läsnä, kokonaan oma itsesi, ilman suorituspaineita, ilman rooleja. Hetki jolloin kiireen pauhu jää kauas. Kaikki muut tuhlaa aikaansa sinne pauhuun. Sinä et. Meillä kaikilla on se saari muistoissamme. Ehkä se on jokin yksittäinen ilta joskus vuosia sitten. Ehkä jonkin ihmisen ka...

Muistan erään talvisen viikon muutama vuosi sitten. Tapasin jonkun. Ei mitään suunnitelmallista — elämä vain niin järjesti. Me juttelimme. Me naurettiin. Kävelimme yöllä kaupungilla. Hän sanoi asioita, joita en ollut kuullut ennen. Tai ehkä olin kuullut, mutta ei silloin tavalla, joka olisi tuntunut oikealta. Se oli vain viikko. Ehkä vähemmän. Sitten hän meni. Tai minä menin. En enää muista kumpaan suuntaan tiet erkautuivat. Sillä ei ehkä ole väliä. Olen puhunut lukemattomia kertoja lavalla siitä, kuinka arvioimme kohtaamisia niiden keston mukaan. Haluamme pitkiä suhteita, vakiintuneita verkostoja, lojaaleja kumppanuuksia. Ne ovat tärkeitä. En kiistä sitä. Mutta jotain oleellista katoaa, jos emme osaa arvostaa myös ohikulkijoita. Ohikulkija voi opettaa enemmän kuin vuosikymmenen kumppani. Se johtuu siitä, että lyhyessä kohtaamisessa ei ehdi rakentaa suojia. Et ole vielä oppinut esittämään itsesi heille parhaassa valossa. He näkevät sinut sellaisena kuin olet — ja sinä...

Tein muutama vuosi sitten päätöksen, joka on muovannut lähes kaiken sen jälkeen. Perusteellisen pohdinnan jälkeen tulin siihen johtopäätökseen, että edellytyksiä yhteistyön jatkamiselle ei enää ollut. Kirjoitin sen itselleni muistiin melkein noin, juuri noin. Kuin pöytäkirjaan. Ehkä se kuulostaa kylmältä. Mutta joskus ainoa tapa tehdä oikein on sanoa asiat niin kuin ne ovat — ilman tunteiden pyörrettä, ilman toivoa toivon perään. Pragmaattisuus ja periaatteellisuus kohtasivat, ja valitsin periaatteen. Kyse oli ihmissuhteesta — ystävyydestä, tai sen kaltaisesta — johon olin investoinut. Paljon. Ja joka oli alkanut viedä enemmän kuin antoi. Ei pahanlaatuisesti. Ei yhdellä dramaattisella hetkellä. Vain kuormaa joka kasaantui, kunnes yksi viikonloppu jokin murtui. Palaute jonka sain kun sanoin mitä ajattelin? Kuulkaa, se ei ollut helläkätistä. Mutta palautteen saaminen on osa kasvua. Vaikka se tulisi kovana. Vaikka se osuisi. Siitä opin jotain joka on pysynyt mukana: toimin...

Hei huipulla olijat! 🌟 Olen Jalmari, elämäntaidon valmentaja, vuorikiipeilijä ja ennen kaikkea jatkuvan kasvun puolestapuhuja! Tänään puhumme aiheesta, joka koskettaa meistä jokaista: Kuinka asua harmoniassa erilaisten ihmisten kanssa? Kerron teille esimerkin. Vuosia sitten jaoin asuntoni ihmisen kanssa. Kutsukaamme häntä vaikka Pariisitytöksi , koska hän toi elämääni tietynlaista... kansainvälistä säpinää ja yllätyksellisyyttä. Olin juuri aloittamassa omaa polkuani kohti parasta minääni, ja hän taas... noh, hänellä oli hyvin "luova" lähestymistapa asioihin. 1. Rajojen asettaminen on rakkautta 💛 Kuvittele tilanne: Olet tehnyt omat aamurutiinisi, juonut viherpirtelösi ja olet valmis uuteen upeaan päivään. Sitten huomaat, että kämppiksesi on edellisenä iltana laittanut kaikki kattilat lavuaariin, hajottanut imurin ja jättänyt eteiseen omituisen kasan tavaroita. Se on ihan... uskomaton tilaisuus kasvaa ihmisenä! Opin häneltä valtavasti. Opin, että kun joku on täysin ar...

Kuinka löysin uudelleen uteliaisuuden (ja miksi se on supervoimasi) Huomenta, upeat kanssakulkijat! Tänään haluan puhua teille jostain aivan uskomattoman voimakkaasta: uteliaisuudesta. Siitä lapsenomaisesta ihmettelystä, joka antaa meille energiaa, elinvoimaa ja draivia valloittaa jokainen päivä! Muistan erään aamun vuosien takaa. Kävelin rantaa pitkin ja näin sorsan. Se vain lipui siinä veden pinnalla, täysin läsnä hetkessä. Pysähdyin katsomaan sitä ja yhtäkkiä minut valtasi musertava tunne. Tuntui siltä, että me ihmiset vain kyynistymme ja mätänemme sisältäpäin. Menetämme kykymme ihmetellä maailmaa, ja rakennamme ympärillemme paksut suojamuurit, ettei kukaan voisi satuttaa meitä. Mutta lopulta huomaamme vain tuijottavamme niitä harmaita betoniseiniä, päivästä toiseen, hitaassa marssissa kohti vääjäämätöntä loppua, samalla kun sisällämme asuva pieni poika huutaa pimeässä vailla ääntä. ...Mutta hei! Sitten ymmärsin jotain mullistavaa! Se on vain mindset-kysymys! 🚀 Voimme val...

Hyvää huomenta kaikki elämän rakentajat ja unelmien arkkitehdit! ☀️ Oletteko koskaan miettineet, mitä tapahtuu, kun universumi tarjoaa teille mahdollisuuden, mutta teillä on puhelimesta akku loppu... tai vielä pahempaa, olette "henkisesti unessa"? Kerron teille tarinan omasta historiastani. Vuosia sitten minulla oli mahdollisuus syvään, merkitykselliseen kohtaamiseen – sellaiseen, jossa oli yhteisiä kävelyretkiä, älykästä debattia ja... no, valtavaa potentiaalia yhteiseen tarinaan. Mutta mitä minä tein? Olin täysin väärässä paikassa (yli 50 kilometrin päässä) keskittyen vääriin asioihin (eli aivan jossain muualla kuin läsnä). Kun toinen ihminen teki uskomattoman panostuksen, matkusti luokseni yöllä ja seisoi kirjaimellisesti oveni takana, minä en herännyt. En kuullut ovikelloa. Jätin hänet kääntymään korkokengissään ja kävelemään yksin maantien laitaa, kunnes hän joutui liftaamaan rekkakuskin kyytiin. Tämä muisto tekee yhä kipeää. Nöyryytin vahingossa ihmistä, josta olisi...