Edellytyksiä yhteistyölle ei ollut — ja sen hyväksyminen oli vapautus

Tein muutama vuosi sitten päätöksen, joka on muovannut lähes kaiken sen jälkeen.

Perusteellisen pohdinnan jälkeen tulin siihen johtopäätökseen, että edellytyksiä yhteistyön jatkamiselle ei enää ollut.

Kirjoitin sen itselleni muistiin melkein noin, juuri noin. Kuin pöytäkirjaan.

Ehkä se kuulostaa kylmältä. Mutta joskus ainoa tapa tehdä oikein on sanoa asiat niin kuin ne ovat — ilman tunteiden pyörrettä, ilman toivoa toivon perään. Pragmaattisuus ja periaatteellisuus kohtasivat, ja valitsin periaatteen.

Kyse oli ihmissuhteesta — ystävyydestä, tai sen kaltaisesta — johon olin investoinut. Paljon. Ja joka oli alkanut viedä enemmän kuin antoi. Ei pahanlaatuisesti. Ei yhdellä dramaattisella hetkellä. Vain kuormaa joka kasaantui, kunnes yksi viikonloppu jokin murtui.

Palaute jonka sain kun sanoin mitä ajattelin? Kuulkaa, se ei ollut helläkätistä. Mutta palautteen saaminen on osa kasvua. Vaikka se tulisi kovana. Vaikka se osuisi.

Siitä opin jotain joka on pysynyt mukana: toimintakyky on arvo. Kun riski toimintakyvystäsi on olemassa — kun olo on jatkuvasti poissa tolaltaan, kun läsnäolo tekee sinusta paskemman ihmisen kuin olet — on velvollisuutesi todeta tilanne. Ja hakea ratkaisu.

Kasvumatkamme vaatii joskus päätöksiä, jotka eivät tunnu hyvältä. Jotka saavat toiset ihmiset vihamielisiksi. Jotka jättävät oudon hiljaisuuden peräänsä.

Mutta hiljaisuus ei aina ole tyhjyyttä. Joskus se on tila.

Ja siinä tilassa löysin viimein jotain tärkeää: itseni. Arvoni. Sen, mikä minulle oikeasti tekee hyvää.

Jos sinulla on elämässäsi suhde — ystävyys, rakkaus, yhteistyö — jossa edellytyksiä jatkamiselle ei enää ole: se on tärkeä havainto. Et tee väärin tunnistamalla sen.

Saa sanoa se ääneen. Itsellesi ensin.

Olisin iloinen jos tämä sai sinut pohtimaan. Jos haluat puhua — minut saa kiinni täältä. Olen syksyllä myös kahdessa paikassa puhumassa näistä teemoista, seuraa ilmoituksia. 🧡

— Jalmari
Puhuja. Life Coach. Kasvun ihminen.